maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ihan(an)kamala laidunkausi

Puolensa ja puolensa kaikessa, luonnollisesti. Minä lähestyn usein kuultuja väitteitä, sekä ylipäänsä laidunasioita, omilta kanteiltani.. ja vaikka paljon on pienesti pessimististä tai känkkäränkkämäistä, on kesässä ja laiduntamisessa paljon hyvää.

Aamu-usvat ainakin.




Ja ilta-auringot.





- Laidunkausi ja kesä, hevosen parasta aikaa?!
Mjoo. Ja ei. Riippuu miljoonan hevosiin, säähän ja laitumeen liittyvän asian lisäksi myös tähtien asennosta. UkkoYlijumalan varpaan asennosta. Fengshuista.

Herkkäluonteinen, ohutihoinen, kaikkiin ötököihin ääniin säätiloihin tähtien asentoon lähes neuroottisesti suhtautuva nopeakasvuinen puoliverivarsa on aikalailla eri luokkaa kuin paksukarvainen (ja -päinen) (suomenhevos)seniori, jota ei haittaa vaikka tennispallon kokoinen paarma iskisi hampaansa sisäreiteen, tai ukkosmyrsky kaataisi selkään rakeita. Avoimella paikalla, kaukana kaikista lutakoista sijaitseva laidun on aina hienoisesti tuulinen ja siten ötökkävapaa eikä niin kuuma ja tunkkainen trooppisilla ilmoilla; hevoset voivat keskittyä siihen parhauteen eli syömiseen ja lepäämiseen. Metsäinen suon tai ojan tai järven tai edes pienenpienen vesilähteen vieressä sijaitseva laidun saa kestettäväkseen vähintään mahtavan hyttyskannan, todennäköisesti myös isommatkin lentävät. Metsä suojaa auringolta, mikä on ihan hyvä, vaan myös tuulilta, mikä on superhuono (paitsi jos kesäkuun säät muistuttavat marraskuun lopun säätä..). Saattaa siis olla aikas lämmin ja pahimmillaan ahdistava paikka valtaisine ötökkämäärineen missä doktorrepelillä on täysi työ auttaa hevosta kestämään olosuhteet (eikä se muuten satavarmasti auta sitä kahta viikkoa, mikä pullon kyljessä luvataan!), jos hevonen nyt on sellainen joka olosuhteisiin reagoi.


- Ei ne muuta syötävää tarvii, laidun riittää?!
Riippuu kaikkien ylläolevien lisäksi myös laitumen hoidosta; siitä onko se ammuvainaan aikaista nurmea, hetki sitten uudistettua, lannoitettua vai "annetaan kaikkien kasvien kasvaa"-tyyppistä.

Huonosti hoidettu vanha laidun ja se superherkkä sekä isoksi kasvava varsa eivät ole hyvä yhdistelmä eikä silloin satavarmasti pelkkä laidun riitä; väkirehut on pidettävä mukana ja todennäköisesti, säästä riippuen, myös lepo tallissa. Suomenhevonen tai (shetlannin)poni hyvin lannoitetulla laitumella - lopputulemana parhaassa tapauksessakin vain läski otus, huonoimmassa tapauksessa uuden elikon hankinta sen edellisen kuoltua kaviokuumeeseen.

Kivennäistä ja suolaa kaikki tarvitsevat joka tapauksessa. Niiden syöttämistä joutuu jokainen laitumenpitäjä pähkäilemään. Suolakivi vai jokaiselle merisuolaa? Kivennäiskivi/-kulho vai jokaiselle omaan vatiin? Vapaasti vai syötettynä? Kiinni vai vapaana? Saavathan kaikki??


- "Miten teillä voi olla paarmoja, ei meillä ainakaan ole?"?!
Koska paarmojen määrä voi, riippuen taas miljoonasta asiasta, olla minun laitumellani aivan eri kuin kilometrin päässä olevalla, tuntuu minusta "miten teillä voi olla.."-päivittely ihan yhtä pöhköltä kuin ihmettelisi eroja Imatran ja Porin säätilassa.


- Sää kuin sää, kyllä ne kestää (sekä laidun että hevoset)?!
Liian kylmää; rimpulaotukset palelevat ja nurmi ei kasva. Liian kuuma; periaatteessa pelkkä kuuma ei haittaa nurmea eikä hevosia.. mutta kun useasti kuumaan sisältyy ne paarmat ja/ tai sateettomuus; ei ollenkaan hyvä. Liian kuivaa; laidun kuolee, milläs sitten takaat riittävän korsirehun saannin (varsinkin jos vanha sato on syötetty eikä uusi vielä ole valmis)? Liian sateista; mutavelli ei liene se paras paikka hevosille ainakaan pitkässä juoksussa. Kylmät yöt lämpimät päivät; nurmen fruktaanipitoisuus saattaa nousta niin, että taas ovat kaviokuumeherkkien hevosten omistajat helisemässä. Tuuletonta; ötökät. Liikaa tuulta; varsin vireät hevoset, jolloin massahysteria, aitojen pystyssäpysyminen ja talliyrittäjän vakaa arki ovat uhattuina.

Kaikki varmaan jo hahmottivat, että hevosten ja nurmen kannalta paras mahdollinen sää lienee yhtä utopistista kuin yksisarvinen laitumellani..


-"Ihanaa, hellettä, minä niin tykkään!!"?!
MINÄ EN. EN SITTEN NIIN YHTÄÄN. Kaivapa tolppia maahan tai tee raivaussahahommia tai siirtele kottikärryillä hiekkaa tai tyhjennä pihattoa tai teepä yhtään mitään muuta kuin makaa reporankana viileässä talossasi; jo on läskihiki ja ahdistus ja paarmat ja nestehukka ja ja ja. Kiva kevyt vesisade kesken helteiden, jo on trooppinen ilmasto valmis, jolloin työnteko on, ainakin minulle, erittäin raskasta.

E N   Y H T Ä Ä N   T Y K K Ä Ä.


"Eihän siinä muuta kuin aitaa vaan paikalleen! Halpaa ja helppoa!"?!
*repii hiuksia päästää* (anteeksi, joskus nämä laidunasiat NIIN menevät tunteisiini..).

Kävin läpi yhden lohkon aidat, siihen meni kahdeksan tuntia. Ne oli talveksi jätetty paikoilleen, joten järjestelin langat sekä oioin muovitolppia, muutaman puutolpan laitoin maahan. Ajoin raivaussahalla aitojen aluset. Aitaa on vajaat seitsemänsataa metriä, askeleita siihen menee kymmenisentuhatta. Kertaa kaksi. Kertaa viisi, lohkojen määrän. Hyvän nurmenkasvun aikaan raivaussahahommat kahteen kertaan kesän aikana. Huonolla tuurilla aitojen korjauksia ties monta kertaa, kun hevoset tai peurat kaatavat aitoja.

Aitaa on yhteensä kolme kilometriä. Langat kolmessa tasossa joten lankaa menee yhdeksän kilometriä, hinta vajaat kuusisataa euroa. Omille laitumille vaihdoimme kaikki tolpat puisiksi, isäntä haki ne omasta metsästä ja rautakangen kanssa lykkäsi maahan. Täysiä työpäiviä hänelle kerääntyi noin kolme. Jos se olisi ollut lomittajan tekemää, olisi siitä tullut kuudensadan euron lasku. Puutolpissa on eristimet, niiden kokonaishinta noin lonkalta heitettynä parisataa. Muovitolppia on noin kaksisataa, maksoivat kuutisensataa. Lainalaitumen akkupaimen maksoi kolmesataa, akku kuusikymppiä. Maadoitussauvat ja kaapeli noin kuusikymppiä. Kotilaitumilla on kaksi sähköpaimenta, niistä en hintaa laske sillä ovat talvellakin käytössä. Aitakulut siis yhteensä (poislukien työtunnit sekä kaikki puutolpat) noin 1800 euroa. Tämä summa ei tietenkään ole joka vuodelle. Lankoja saa uusia tämän tästä, kovin pienistä pätkistä ei aitaa viitsi kasata, sähkön kuitenkin tahdon juoksevan kunnolla.

(Jätän tässä kokonaan huomiotta nurmen perustamiseen, puhdistusniittoihin sekä laidunmaan vuokraan menevät kulut. Niihin lentää satanen jos toinenkin jos kohta edes kolminumeroinen luku riittääkään.)

Lainalaitumelle menossa..

Kun se olisikin pelkkää aidantekemistä, vaan kun täytyy siivota paju- yms.pöheikköjä pois, sähkönkulkua häiriköimästä..


Viimeiseksi omia huomioitani.

- Jos automatkalla lainalaitumen aitaushommaan muistat unohtaneesi ötökkämyrkyn, palaa se hakemaan. Jos et, voivat illan tunnit aidan parissa olla rattoisat; kun kaksi kättäsi ovat kiinni aidassa, milläs hätistelet pois niskastasi ne kymmenen hyttystä?

- Jos raivaussahatessasi paarma puree ahteriin ja sen hätistät pois, katso mihin sahan terä osuu. Saattaa mennä alalangan solmimiseksi..

- Jos kaveri on auttamassa aidankorjaamisessa ja aidan sähkö tarvitsee laittaa pois päältä, k o m m u n i k o i k a a  s e l v ä s t i. Jos ette, tulee ainakin selvitettyä kulkeeko sähkö aidassa ja millä voimalla. (Tiedättekö miltä tuntuu, kun sähköiskun voimasta takahampaatkin kolahtavat yhteen?!)

- Musiikki luureista on hyvä ratkaisu, jaksaa paremmin tehdä töitään eikä ehkä ärsyynny niin hyttysistä kun ei ihan kaikkea ininää kuule. Muista kuitenkin, että ympäristön tarkkailun mahdollisuus kaventuu, jos kuuloaistisi on sidottu musiikkiin. Tämä saattaa aiheuttaa kiukkua kotiväessä ("eksä nyt saatana voinu vastata puhelimees?"), kiireen autolle (lähestyvä ukkonen) sekä paljon uteliaita ja lähelläsi (hevoset takanasi). Erityisesti kuitenkin terottaisin tätä kuuloseikkaa silloin, kun olet laittamassa viimeisen lohkon viimeisiä tolppia ja ihan viimeisiä metrejä paikoilleen, hetkeä ennen illan laskeutumista. Jos näyttää siltä, että hiekkakuopassa on tukeva paikka aitatolpalle, VOI olla että joku muukin on tuon saman paikan nähnyt ja VOI olla että hetken joudut ihmettelemään ja sitten panikoimaan ja sitten tajuamaan.

Sitten vasta kiire onkin.

Koska et voinut musiikiltasi kuulla annettuja varoituksia..

..tajusit vasta sitten kun jo sattui ja kirvelsi sinne ja tänne ja tuonne että

iskit tolpan maa-ampiaisten pesään.




Maanantaiterkuin Minna/ Päiväkummun Hevostila

P.S. Syys-lokakuussa alkaa sisäruokintakausi jonne voi varata paikkoja jo nyt. Viimekesäiset ja tämänkesäiset orivarsat, tervetuloa! 

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kaksi Kovaa Kundia

Koskaan ennen en ole päässyt sunnuntai-illan kaltaista todistamaan. Tai no joo, olenhan, joka kertahan nuo samat eleet ja liikkeet toistuvat, kun uusi jäsen laumaan laitetaan. Ei hevosten elekieli, laumajärjestys, järjestäytyminen ja johtajuuden hakeminen koskaan ole mihinkään muuttunut, eikä toivottavasti koskaan tulekaan muuttumaan. Vaan tuossa voimakkuudessa, en koskaan. Siksi haluankin kiittää oriiden omistajia luottamuksesta sekä suuresta kunniasta, että saan näitä aivan tajuttoman hienoja hevosia hoitaa. Kumpikin hevonen oli tuttu minulle, toinen on täällä asunut jo vuoden ja toinen on aiemmin asunut. Kummastakin tiesin sen, että ne osaavat olla laumassa ja osaavat käyttää pienempiäkin eleitä. Täytyy kyllä myöntää, että se miten paljon "tulokas" oli kasvanut sekä kooltaan että egoltaan, oli ehkä hienoinen yllätys. Sen luonteen ja tarkoitusperät hahmotti kyllä välittömästi kun se trailerista ulos pääsi ja sen perusteella osasin suurinpiirtein uumoilla miltä matka illan lopputulemaan näyttäisi (tai ainakin kovasti toivoa osuvani arvauksessani oikeaan..). Oriiden meno, missä ei ollut muulle maailmalle saati pienelle ihmiselle mitään tilaa tai väliinmenemistä, oli kertakaikkisen huumaannuttavaa; johdonmukaisuus, elämänilo, voima, päättäväisyys.. Olen sanaton.

Kaksi aivan vastaavanoloista kolmevuotiasta oria, erittäin hyvän lihasmassan, kestävyyden ja luonteen omaavaa kun laittoi samojen aitojen sisäpuolelle, tiesi, että nyt mennään lujaa ja (näillä hellelukemilla) hikeen asti. Mietin kuinka kauan kestää, ennen kuin ne hahmottavat sen, että ovat samanarvoisia, jolloin kannattaa päästää itsensä helpommalla ja luopua valtataistelusta. Näytän teille kuvina, miten ja millä keinoin ori hakee johtajuutta, ja haluan ensimmäiseksi kuvaksi laittaa sen, miltä tämä pari näytti seuraavana aamuna; etteivät heikkohermoisimmat lukijat saa sydänkohtausta. Sen välttämiseksi tahdon myös mainita, ettei kumpaankaan sattunut millään tavoin. Paitsi ehkä egoon, hetkellisesti, kun tajusivat että vastassa olikin kuin itsensä peilikuva.. :D

Vielä ennen omia kuviani haluan laittaa tähän linkin, Kimerlee Curylin omille sivuille, hän on kuvannut Ihan Oikeita Villihevosia kuvina, joista itse voin vain haaveilla ja jotka saavat minut huokailemaan ihastuksesta. Kun kuvia aikansa lärää, toteaa sieltä löytyvän ihan samanlaisia eleitä ja asentoja kuin näistäkin. Aika hienoa!


Laidunkauden ensimmäinen aamu, kello hiukan yli aamuneljän, ja jo minua hemmoteltiin tämännäköisellä maisemalla. Oi onnea!



Nämä kuvat on laitettu kuvausjärjestyksessä, ensimmäisen ja viimeisen välillä on reilut kaksikymmentä minuuttia. Tässä on ziljoona kuvaa, myönnän, mutta lohduttaako yhtään, jos sanon, että kuvasin näitä kahta, tuossa puolessa tunnissa, seitsemänsadan kuvan verran..


Tuo ryhti!


Mustalla on jo suunnat selvät, liikuttaa ruunikkoa mahdollisimman paljon ja pitkään, väsyttää se. 












Tähän täytyy kirjoittaa, että kun musta yritti sulkea ruunikon tietä, näytti se siltä, että yrittäisi työntää ruunikkoa ojaan. Mene ja tiedä yrittikö oikeasti, noista suomenhevosista koskaan tiedä.. :D

Ensimmäinen vahvempi ilmaus; hampaat niskassa kiinni..














Tässä myös jo vahvempaa, taas hampaat niskassa, mutta toisaalta toisen hampaat lavassa/ etujalassa.








Musta on tässä jo pääsemässä niskan päälle, ruunikko kun jo hiukan väistää etuosallaan.


Tuossa hetkessä oli ehkä yksi tämän tapaamisen ja selvittelyn kulminaatiopisteistä; vahvin vallanilmaus on se, että hampaat on niskassa kiinni. Tai jos tarkkoja ollaan, se, että ori astuu tamman on vahvin, on toisen selässä ja hampaat kiinni niskassa. Tässä tilanteessa musta laskeutui alas ensimmäisenä ja sai itsensä irti ja lähti taaksepotkien taas liikkeelle.

Ruunikko teki koko ajan enemmän töitä pystyynnousemisissaan ja musta taas fiksusti liikutti ruunikkoa ympäri kahden hehtaarin laidunta, väsytti sen niin, että saattoi sitten ilmoittaa toiselle "minä olen piirun verran kestävämpi ja vahvempi joten anna olla". Musta oli itse oppinut tämän ns. kantapään kautta; toinen musta suomenhevonen opetti tämän sille edelliskesänä.. :D :D


Vahva edellä, vielä vahvempi perässä.

Hetki lepoa ja vapaata oleskelua, sitten voikin..

..jo hiukan kevyesti kisailla.

Tässä on jo välit selvitetty, ilmeet ja asennot ovat aivan erilaiset kuin kuvasarjan aiemmissa kuvissa. Tässä vaan leikitään, kun jo niin kauan vain syötiinkin ja hengailtiin vierekkäin.

Ainakin pari minuuttia.. :D


Ei tässä sitten muuta.

Hyvää hellepäivää kaikille toivottaa

P.S. Ensimmäinen tiedustelu/ varaus vieroitetun pihattopaikasta on jo vastaanotettu. Paikkoja jäljellä monenmonesta asiasta riippuen 2-4 varsalle, ja vaikka varsa olisi vasta syntynyt, passaa toki tiedustella. Mikäli varauksia tulisi enemmän kuin paikkoja, otetaan käyttöön ennakkomaksu. Se hyvitetään ensimmäisen kuun maksussa ja palautetaan täysimääräisenä mikäli varsa kuolee tai eläinlääkäri toteaa, ettei se terveydellisistä syistä johtuen voikaan muuttaa pihattoon. Syyskuussa otetaan vastaan vuotiaita pihattopaikkalailaisia ja vieroitettujen passaa tulla marras-joulukuussa-tammikuussa. Lisätietoja täältä!

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Havaintojani teini-iästä

Puhtaasti empiirisiin tutkimuksiini perustuvaa tutkimustietoa, olkaa hyvät!

Teinihevonen on pääpiirteissään helppo. Ainakin ori. Estrogeeni sekä helppo ja etenkin ennustettava käsiteltävyys lienevät yhdistelmänä yhtä utopiaa kuin ajatus siitä, että ratsastaminen oikeasti olisi helppoa (tästä syystä minulla ei tammoja olekaan..). Teinioriin kanssa on ihan helppoa, kunhan vaan sen ulkoilualue on iiiisoooooo ja se saa liikkua iiiisoooosti ja lujaa ja mielin määrin. Jos liikettä rajoitetaan, meinaa pienen teinihevosen lihaksiin patoutuva liike-energia sekä aivoihin patoutuva turhautuminen räjäyttää sen raajat kaikkii mahdollisiin ilmansuuntiin. Tämä on hyvinhyvin helppo hahmottaa itsekin, ei tarvitse mitään muuta kuin mennä varsanäyttelyyn, yksi-kolmevuotiaita katsomaan. Siellä näkee, mitä teinihevonen tekee kun se on jännittynyt, poissa kotoa ja sitä pyydetään olemaan nätisti paikoillaan.

Vähenevä fyysinen rasitus kasvattaa turhautumista, mikä lisää tarvetta saada huulilla/ suulla näprättäväkseen ihan mitä vaan mitä sattuu olemaan puolen metrin päässä pään alueesta, hihat hihnat lahkeet narut harjat ihansejasamamitäkunhanjotainsaisisuuhunsaäkkiäjamielelläänkaikkeayhtäaikaa. Että kun lähdet taluttamaan elämänriemuansa pursuavaa teinihevosta, haluat ehkä laittaa narun suuhun..

..jossa tosin on jo puolet juuriharjasta, naru kolmin kerroin sekä mieluusti vielä osa sinun hihastasi..








Onnistuneen Ihmisteinikäsittelyn Tärkeydet:


1. Oma huumorintaju. Sitä nimittäin tarvitaan, että itse pysyy kasassa. Vaan auta armias, jos teini huomaa sinun myhäilysi saati näkee/ olettaa/ luulee, että naurat teinille. Huumorintajua tarvitaan mutta ehdottomasti niin, ettei teini sitä huomaa; loukatun teinin kosto on karmaiseva. Mitä tulee teinin itsensä huumorintajuun, täytyy vaan yrittää toivoa että se sieltä joskus palautuu; tai että joskus teininkäsittelijän ja teinin huumorintajut lähenisivät toisiaan niin, että olisivat edes joskus lähempänä toisiaan kuin Etelä- ja Pohjoisnapa. Teini-iän ajan saat siis vaan opetella kestämään lapsesi "vittu mikä daiju"-katseita murjaistessasi vitsin, mikä joskus on kollektiivisesti naurattanut kaikkia.

2. Suuri tietous pankkitilisi saldosta ja hintatasosta, koska yhden kauppareissun aikana ehtivät "mä haluan ton ja sitten mä haluan ton ja hitsit mä haluaisin sinne"-vaatimukset vaihdella kynsilakasta huulipunaan, makaronista sushiin ja kylmäsavuloheen, huoneen tapetoinnista Hawaijinmatkaan ja stadin viikonlopusta New Yorkiin muuttamiseen. HUOMIO! Muista kohta yksi, huumorintaju JA sen peittäminen! Jos kehtaat kaikkien edessä nauraa Teinille, voit joutua tilanteeseen, jossa tämä päättää marssia kotiin koko viidentoista kilometrin matkan, kaatosateessa. Vaikka juuri äsken irvisteli pihalla pientä lätäkköä.

3. Laske vaatimustasoa (menee käsikädessä kakkoskohdan kanssa). Melkein-Teini osasi oma-aloitteisesti viettää tehokkaasti puolen päivää; siivota talon lämmittää uunit ja tehdä ruokaa. Teini-ikäiseltä jää homma kesken, jos pölkkärin johto ei riitä tai pölkkäri juuttuu; pölkkäri lentää seinään ja Teini hautautuu peittonsa alle. Tai jos uunintulta sytyttäessään sanomalehtipaperi repeää väärällä tavalla; tulitikut lentävät seinään ja niiden päällä hypitään tasajalkaa, jonka jälkeen Teini hautautuu peittonsa alle. Teini, joka ennen osasi siivota keittiön jäljiltänsä, jättää jokaikisen kaapin oven auki ja puolet tavaroista lattialle, ihan vain siksi kun ei löytänyt sitä yhtä leikkuulautaa. Tämän jälkeen Teinin voi löytää peittojensa alta.. jos sitä uskaltaa lähestyä.

4. Hahmota Teinin ulottuvuudet ja kyvyttömyys/ kyky. Teini lennättää kaiken kansan nähden koulukirjansa alas aulan kakkoskerroksesta, jos laukun vetskari ei nanosekunnissa aukea, mutta sama teini voi kuljettaa metsästä, hyvin pehmeää tietä pitkin mönkkärin, jonka peräkärrystä on akseli poikki, ihan vain kun puhdas teiniraivo antaa siihen voimat.

5. Muista kiitollisuus. Puolen vuorokautta mykkäkoulua, neljä tuntia raivoamista ja kiukuttelua; yksi sinulle osoitettu hymy siellä välissä (vaikket edes ole Teiniä lahjonut). Taas jaksaa.

6. Muista Teinin muuttunut käsitys ajankäytöstä. Kahdeksan tuntia aifouninsa kanssa omaan huoneeseensa sulkeutuneena on paljon lyhyempi aika kuin puoli tuntia perheensä kanssa yhteisen päivällisen äärellä. Tämän puolituntisensa pituus (ja tuskallisuus) korostuu, mikäli sisarukset ovat paikalla.

7. Sisarusten välit muuttuvat; "ammu ittes!" korvaa aiemmat normaalit kommunikoinnit. Älä jää Teinin ja sen melkein-teinin veljen väliin, sillä siinä kohdassa jäätyy helvetintuletkin, pelkän raivostuneen Teinin katseen voimalla.

8. Muista oma teini-ikäsi (sekä myös varhaisaikuisuutesi..). Jos itse olet ympäripäissäsi maannut keskellä Espaa; tai tuhonnut siviilipoliisiauton konepellin istumalla siinä; tai jäänyt kenkävarkaudesta kiinni, tai ihanmitävainhurjaa, muista ne ennen kuin olet sulkemassa Teiniäsi kellariin tai kuskaamassa sitä suljetulle.

9. Ikuisuus on tosi lyhyt aika. Teini voi kehottaa sinut painumaan loppuelämäksesi helvettiin, mutta saattaa noukkia sinut sieltä kolmen virkkeen päästä, etenkin jos lupaat kuskata sen jonnekin tai ostat nettikaupasta jotain.

10. Tiedosta, että teini-ikä on vanhemmista irrottautumista ja valmistautumista Omaan Elämään. Yritä luottaa siihen, että "sä oot niin paska ja perseestä ja maailman huonoin äiti ja NIIN pilannut mun elämän!", menee joskus ohi.

11. Impulsiivisuuden ymmärrys. Se paljon puhuttu tunteiden vuoristorata on oikeasti käsittämättömän huikaiseva ja niin räjähtävän nopea, että usainboltitjamuutpinkojat olisivat kateellisia moisesta nopeudesta. Itse olet vasta ymmärtämäisilläsi teinin ensimmäisen reaktion kun teini on käynyt läpi jo kymmenennen ailahduksensa, minuutin sisällä ensimmäisestä.. Hilpeydestä kiukkuun, kiukusta raivoon, raivosta surkeuteen, surkeudesta ironiaan; tuosta noin vaan, heittämällä, ja valonnopeudella. Mieti, mikseivät fyysikot vieläkään osaa sulkea teiniangstia/-energiaa/-riemua pulloon, sillähän ihan heittämällä lämmittäisi omakotitaloja..


Ei minulla nyt sitten muuta, tällä kertaa, paitsi että kiitokset omalle superrakkaalle Teinilleni, päivääkään en vaihtaisi pois (tosin muutamat herjat ja mulkaisut voisin jättää väliin..) :D

Terkuin 

P.S. Sitten kun teille alkaa syntyä varsoja ja orisellaisia, tai vuotiaille varsoille tarvitsee syksystä paikkaa; tervetuloa paikkoja katselemaan ja kyselemään; pihattopaikkakyselyjä (minna @ paivakummunhevostila.fi tai 050-5940168) otetaan vastaan!

lauantai 7. toukokuuta 2016

Työpäiväni, vaimitensenytmeni.

Pitemmittä puheitta, tervetuloa mukaan työpäivääni!


Sattumalta herään aikaisin. Aamuyö on valtavan kaunis joten käyn loikahtelemassa pellolla kamerani kanssa, minkä jälkeen menen takaisin nukkumaan.




Toisen kerran herään kello kahdeksan. Maisemaa valaisee vielä kuu, jonka valossa näen hyvin ruokkia hevoset.. 


..minkä jälkeen valmistan itselleni überällöterveellisen aamiaisen.




Aamuvihreänteen nautittuani päätän lähteä lenkille, sopivassa lämpötilassa..




..minkä jälkeen viilennän itseäni, vieden samalla vien varsat ulkoilemaan.




Koska on jo aamupäivä ja aurinko silloin kuulemma polttaa, muistan laittaa ikäiselleni soveltuvaa rasvaa. Samalla ihmettelen, kuinka olen vajaassa viikossa onnistunut tappamaan postitse tilattavista esikasvatettavista taimista jo puolet.




Päätän unohtaa aamun terveellisyyden, teen itselleni kakkosaamiaisen ja juon puoli pannullista kahvia sekä palan painikkeeksi syön levyllisen suklaata.




Koska mönkkäri ei tahdo liikahtaa senttiäkään..




..joudun tekemään hommat kottareilla. Toisaalta onni on, että kottikärryistä ei lähde ääntä, sillä muuten jäisivät kuulematta..




..tämän ratsastajan vienot komennot ja kehut, kun hän uljaan ratsunsa kanssa suorittaa qeopatkumirouhepohjaisella täyspitkällä areenalla piffipaffiharjoitustaan.




Kun paskahommat on tehty, voin siirtyä maalaamaan latoni seinää..




..jonka jälkeen, illan viileydessä, hoidan varsat..




..ja annan niille iltaruoat, samalla ihastellen illan hiljaisuutta.



Tämä oli kuudes "työpäiväni"-postaus. Mitä lukijakunta sanoo, pitäisiköhän näitä vielä joskus tehdä uudestaankin?! :D


Lauantaiterkuin

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Minäkö muka korvaamaton, höpsis!

Onhan tässä taas mahtunut alkuvuoteen, monenmoista. En edes jaksa enää pahoitella piiitkääää hiljaisuutta, se kun tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus (että minä nostan hattua teille kaikille, ketkä saatte postauksenne tehtyä säännöllisesti!!). Niinkin valtavasti kun pidän tästä kirjoittamishommasta, jää tämä valitettavasti to do-listan topkympin ulkopuolelle. Kiittää kuitenkin haluan; kaikki ketkä olette tähän asti jaksaneet ja tästä eteenpäinkin jaksatte odotella talliyrittäjän postausta mikä tulee sitten joskus, hitaasti mutta varmasti.

Tämän talven säät olivat sangen mielenkiintoiset, ainakin täällä Jokioisilla. Ennen lumen tuloa kova pakkanen jääti kaikki pinnat kovan koppuraisiksi, jolloin puoli laumaa käveli kuin ihminen ensi kertaa paljain jaloin talven jäljeltä. Sitten kun oli kaunista, oli myös hyvin rapsakka pakkanen, mikä ei muuten haittannut paitsi että kaikki liikenevä aika meni talon lämmittämiseen ja jätti myös yöuneni hippasen verran liian lyhyiksi. Sitten kun oli hiukan vähemmän pakkasta, oli useasti tosi kova tuuli, jolloin hevoset olivat edustavia, sinkoillessaan silmänvalkuaiset pyörähdellen, vaan jotenkaan sellaisen kuvaaminen ei minusta enää ole mielekästä. Sitten tuli, ainakin minun näkökannaltani katsottuna, katastrofi; tammikuun lopun vesisateet, mitkä tekivätkin sitten talliyrittäjän arjen ihan helvetin hankalaksi. Pikkuvarsat pärjäsivät luistinradoiksi muuttuneilla pinnoilla, suomenhevoset myös, mutta kaksi- ja kolmevuotiailla oli kestämistä. Siksipä minun pitikin jaotella lauma niin pieniin yksiköihin, ettei kukaan komentanut ketään isosti väistämään, kenenkään kaviot kun tuolla eivät pitäneet. Yksi työntekijöistäni sanoikin, että "sulla on täällä yksi pihattolauma, kaksitoista hevosta, jotka on nyt ripoteltu viiteen eri yksikköön". Jep. Hankaloitti ja hidasti työntekoa, vahvasti.

Kahdentoista hevosen laumaan mahtui talven mittaan kaikenlaista pientä terveysongelmaa ja niitä hoitaessaan hahmotti, että yhden ihmisen aika käy aika vähiin, vuorokautta kun ei voi yhtään venyttää eikä myöskään yöunien määrä olisi ollut hyvä lyhentää tuonkaan vertaa. Hevosten vaivat kun saatiin kuntoon, alkoi oma polveni oireilla. Ensimmäisen kerran muistan sen olleen kipeä hyvänä treenivuotenani seitsemän vuotta sitten, kun juoksin (toki kivuttomalla polvella) kaksi puolimaratonia; pitkän treenikauden päätteeksi se alkoi oireilla. Vuosien aikana se on silloin tällöin kipuillut vaan nyt maaliskuun se oli hankala, aika hissukseen sain tuolla linkata menemään. Ja tässä kuulkaa oli jääräpäisen ihmisen järjen riemuvoitto; monta päivää olin ontunut ulkohommissa ja ajattelin etten jumppaa ohjatessani tee itse mukana. Vaan kun näytin muutaman liikkeen, mietin "tämähän sujuu kivasti, ei satu yhtään" ja tein enemmän.

Sitten napsahti. Melkein kuukausi sitten. Edelleen tarvitsen kävellessäni kepin avukseni, vaan ihan valtavan pitkälle ollaan päästy siitä napsahduksesta, mikä jumpassa vei jalan altani eikä antanut varata painoa, ei edes sen vertaa että olisi varvas hipaissut maata. Ortopedi epäili magneetin perusteella, että kierukka on revennyt, vaan papereihin kirjattiin sitten "polven nivelkalvopoimun poisto tähystyksessä". Tähystys meni hyvin, vaikka selkäydinpuudutusta pelkäsin ihan kamalasti. Operaation kestämistä helpotti se, että hyvin hahmotti surkean tilanteensa; kävelin kepeillä ja pari kertaa kun keppi lipsahti ja jouduin ottamaan jalalle painoa tuli sekä itku että pahoinvoinnin aalto. Onnea sinänsä, että kierukka oli ehjä, vältin kuuden viikon polvituen pitämisen. Hilpeänä kuriositeettina, arvatkaa oliko todella todella hämmentävä fiilis, kun tähystyksen päätteeksi (kun en tuntenut mitään vyötäröstä alaspäin) makasin selälläni ja  katsoin että "ai, tuossa on jalka, minkä hoitajat nostivat ylemmäs, että saavat siteen laitettua nilkasta reiteen.. Ai pahus, sehän on mun oma jalka!!" Se oli eittämättä yksi elämäni kummallisimmista hetkistä..

Mitäs nyt? Suvi, Annika ja Sonja pitävät hevostilan toiminnassa täydellisen moitteettomasti, isäntä myöskin tehden töitä aamusta iltaan sekä talossa, pihalla että hevosten luona. Sisällä on sotkuista ja tavarat väärissä paikoissa, mutta sehän ei nyt eroa normaalista millään tavoin. Kun jalka oli tosi pahana, saatoin kuljettaa tavaroita kassissa mikä roikkui kaulassani ja imuroin pyörillä kulkevalla toimistotuolilla istuen. Eilen pystyin jo imuroimaan seisten, ja sisällä pääsen kulkemaan ilman keppejä. Tallimestariopintoni, mitkä ovat pahasti rästissä koko talven kiireiden jäljiltä, tulevat ehkä kirityksi kiinni.

Talouden tämä nyt jo kuukauden kestänyt sairaslomani toki sotkee, vaan eipähän tämä hevostalous muutenkaan mikään kultakaivos ole. "Talliyrittäjän pahin painajainen", sanoi joku minulle. Enpä nyt niinkään sanoisi. Ehkäpä päinvastoin; polveni myönsi minulle opintovapaan sekä ajan kuroa kiinni koko syys- ja talvikauden univelat sekä olemaan enemmän läsnä lasten olemisessa.

Päivittäin polveni auttaa hahmottamaan, etten ole korvaamaton. Se on iso oppi se.


Eeviä ja Elvistä pääsin kuvaamaan ja koska NIIN rakastuin tähän pariin, saatte ehkä nähdä heistä lisääkin kuvia..


Sunnuntaiterkuin


keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Vuosi 2015/ loka-joulukuu

Melko sattumanvaraisesti valikoituja kuvia viime vuodelta; tässä viimeinen satsi.


Ella-Aputyttö ja Herra Laumanjohtaja.


Komeat olivat revontulet lokakuun 6. päivä!

Herra Laumanjohtaja aamutuimaan.




Aamuhetki kullan kallis. Näihin en varmaan koskaan tule kyllästymään..

..en koskaan.

4Your Horse-tapahtumassa lokakuun lopulla. Tässä kertakaikkisen upea ratsukko Anna Kärkkäinen - Elves Angel. Olin sanaton.

Ensimmäinen pikkuvarsoista tuli lokakuun alussa.

Hetken tuijottivat minua, "mitä sä siellä maassa istut?", sen jälkeen jatkoivat syömistään. Hyvä niin, että pysyivät tuossa; ihan kelpo kuva tuli :)


Koska tuo keskimmäinen ori muutti talliin asumaan pian kuvanoton jälkeen, oli tämä hetki kyllä tosi hieno; tuskinpa enää uudestaan tulee tällaista tilannetta vastaan!

Marraskuun lopulta.


Aurinko!

Herrat Ravuri, Kouluratsu ja Suomeneläjä.

Top Dressage Finlandin nuorten hevosten katsastustilaisuudessa kuvaamassa. Tässä yksi lempiratsukoistani, Susanna Hyypiä ja pienenpieni (!!) Kiahan Fürstenhof.


Joulukuun puolivälissä tuli vipinää pihattoon, kun pikkuvarsat tulivat; viimeiset neljä varsaa tulivat kaikki samana päivänä.




Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, jouluaatto ja Sulevi-kissan herkeämätön kinkuntuijotus :D





Pihattopaikkoja on vapautumassa huhtikuun alusta, 1-2 vuotiaille orivarsoille. Lisää tietoa TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ

Mukavaa tätä päivää toivottaen
Minna