Talliyrittäjällä takki tyhjänä

Piti haastatella osaavia ihmisiä ja tehdä siitä postaus. Piti valmentautua Riiviösuokin kanssa. Piti talutella yhtä ja juoksuttaa yhtä. Piti tehdä sitä ja piti tehdä tätä. Ei nämä asiat vaan aina mene niin, kuin haluaisi. Veera satutti kätensä ja yksi pihattolaisista sai ähkyn. Näistä kun nyt toivottavasti on kummastakin selvitty, on jäljellä yksi uupunut (joskin huojentunut) talliyrittäjä.

Leikkauksesta toipuva KattiKakara ja minä päiväunilla.

Veera satutti ranteensa viikko takaperin niin kovasti, että käsi on edelleen käyttökelvoton. Ortopedi tarkisti ranteen; ei siellä mitään isosti rikki ole, mutta kun ohjia ei pysty pitelemään  käsissään taluttamisesta puhumattakaan, on Ponin liikutus ollut vastuullani. Iltoihin olen siis tunkenut kävelylenkit Ponin kanssa. Pahaahan ne eivät tällaiselle leveäpyllyiselle, pehmustetulle naiselle tee, mutta kun iltojen tunnit ovat muutenkin varsin rajalliset, menivät nukkumaanmenot hiukan turhan myöhäisiksi.

Lauantaina keskipäivällä, pihatolla ollessani, jäin katselemaan kaksivuotiaan menoa. Se kävi makuulle, ei kestänyt jaloillaan, käveli muita päin, oli kipeä ja syke oli hyvinkin koholla. Kivut selvästi heittelivät; välillä oripoika käveli perässäni, välillä jouduin sen vahvastikin käskemään ylös maasta. Vaan totesin taas, kuinka ystävällinen eläin hevonen on, selvästi teki kipeää, mutta kun komensin sen kävelemään perässäni, se sen teki. Aamupäivällä se oli ollut normaali, nyt se oli kehittänyt vahvat ähkyoireet.

Tunnin käveltyämme päivystävä eläinlääkäri ehti paikalle. Toisen puolen suolistoääniä ei kuulunut, rektalisointi eli mahdollinen tukoksen poiskaapiminen peräsuolen kautta ei onnistunut, se kun on parempi tehdä pakkopilttuussa. Kahden rauhotuspiikin jälkeen sai eläinlääkäri laitettua nenämahaletkun, letkutus siis onnistui. Vajaa neljä tuntia hevosta hoidimme. Hevonen jäi kentän puolelle selvittelemään päätään, pihattolauman pällistellessä aidan takana. Koko seuraavan yön oli potilas loimitettuna kentän puolella, totesin olevan parempi jättää se paikkaan, mikä on sille tuttu ja missä se mahtuu liikkumaan, kuin laittaa karsinaan (missä se ei ikinä ole ollut), pois lauman lähettyviltä.

Paastotun ja hyvin menneen yön jälkeen hevonen sai kourallisen heinää kahden tunnin välein aamuseitsemän ja keskiyön välillä. Keskiyöllä hevonen pääsi lauman luo, kun laskin, että kaikki muutkin pärjäävät yön yli pienemmällä heinämäärällä. Klo 04 kaikki saivat hiukan heinää. Maanantaiaamuna klo 08 otin taas toipilaan pois laumasta (kuitenkin aidan toiselle puolelle), ja lauma sai heinälaatikot täyteen. Aamupäivän saivat pihattolaiset syödä vapaasti, iltapäivällä toipilas pääsi laumaan, ja heinää annoin kolmen tunnin välein. Huoli toipilaasta kasvoi, sillä vaikka se paskoi ja söi, se ei ollut juonut koko päivänä, mikä jo näkyi sen nuupahtaneesta ilmeestä. Ämpärinvaihto ei auttanut, ei vielä lämpimämmän veden juottaminen. Tämä hevonen kaikista on kuitenkin se eniten juova, siksi huoli alkoi olla massiivinen. Huolta ei pienentänyt se, että kissanpentumme, johon olen pelottavan kiintynyt, oli aamuisen sterilointioperaation ja nukutuksen jäljiltä pitkälle iltaan kipeä ja huonovointinen.

Eilen illalla laitoin taas toipilaan takaisin laumaan, vaikka sen siellä ollessa vielä vähemmän pystyisin sen juomista kontrolloimaan. Täytin vielä uudestaan saavit lämpimällä vedellä, ja kun toipilas tuli ahnaasti juomaan vettä ja joi hartaasti ja pitkään, tuli itku. Pitkä itku; uupumuksesta, huolesta, huojentuneisuudesta.

Jätin toipilaan laumaan, ne pärjäävät, vaikka heinää tuleekin hieman säännöstellymmin, neljän tunnin välein. Yöllä neljältä kaikki näytti edelleen hyvältä, niin myös nyt tänään. Heinää lisään hiljalleen normaaliin eli vapaaseen heinään. Eläinlääkärin ohjeen mukaan, 3-4 päivässä palataan takaisin normaaliin korsirehuruokintaan. Tämä oripoika syö illassa kauraa ja täysrehua, niiden antamisen aloitan muutaman päivän päästä, minimaalisen pienestä annoksesta.

Mistäkö ähky, pihattohevoselle? Hevosen suolisto on niin monimutkainen järjestelmä, ettei mikään asia yksinään aiheuta ähkyä. Tämän hevosen lanta oli syystä tai toisesta piirun verran löysää jo aiemmin, mikä on ehkä kuivattanut elimistöä. Ähkyä edeltävinä päivinä lumet tippuivat alas katoilta, ja juomapaikalle joutuu menemään ohi tuon alueen. Jos lunta on tiputellut tasaisin välein, ei lauma ehkä ole uskaltanut mennä juomaan. Säilöheinä oli muutaman paalin ajan ollut märempää, mutta päivää ennen ähkyä avattu paali oli superkuivaa. Paria päivää aiemmin olin kuivittanut pihaton, poikkeuksellisesti kauran oljella. En ymmärrä miksi ne sitä olisivat syöneet, kun normaalisti eivät syö olkea (poimivat kyllä heinät joukosta, jos sellaisia siellä sattuu olemaan..), mutta voihan sekin olla mahdollista. Tämä hevonen on nopeakasvuisin, ja lihavuuskunnoltaan koko ajan laihan ja sopivan välimaastossa. Menettääkö sellainen nestetasapainonsa muita nopeammin, mene ja tiedä. Joka tapauksessa kuivumisen seurauksena sille tuli ähkyoireet, sitä, oliko sillä varsinaisesti tukosta, en tiedä. Tämä kun paskoi myös pahimpien oireiden aikaan (se siitä uskomuksesta, että hevonen ei ulosta ähkyn ollessa pahimmillaan..).
Eläinlääkäri kiitteli puoliverisiä ja etenkin oreja, sanoi, että ne kaikista nopeimmin ja herkimmin näyttävät kipunsa. Kun taas suomenhevoset ovat haastavia piilottaessaan kipunsa. Sanoi, että jos suomenhevonen lakkaa syömästä ja näyttää ähkyoireensa, on jo tosi kiire (kertoi eräästä suomenhevosruunasta, joka kuoli kahden tunnin päästä ensimmäisistä omistajan huomioimista ähkyoireista).



Ettei menisi ihan kamalan synkäksi ja väsyneeksi ja uupuneeksi, haluan tähän loppuun laittaa kuvasarjan Veeran ja Ponin sunnuntaisesta peltoilusta. Kaikki kuvat © Annika Tuomola.

Kun tuosta tilanteesta selvisivät, päätti poni tuoda jännitystä elämään; peruuttaako ojaan vai mennäkö eteenpäin..

Vaan kyllähän se sitten sujui, kun oikean suunnan löysivät ja olivat siitä samaa mieltä :D

Terkuin

Minna/ Päiväkummun Hevostila