Kerttu-Neiti

Turhan kauan on mennyt edellisestä postauksesta, anteeksi. Kasvattajapäivät, polttopuiden ja aitatolppien teko, laitumien aitaaminen sekä lasten koulukauden päättäminen, muutama myöhään venynyt ja muutama erittäin aikaisin alkanut valokuvaushetki. Kaikki näistä antoisia ja kokemisen arvoisia, mutta siltikin uuvuttavia, väsyttäviä ja ilmeisesti myös bloginkirjoittamisen estäviä..

Tässä postauksessa haluaisin kertoa ja näyttää yhden asian, mistä olen aivan suunnattoman onnellinen. Ja pakko myöntää, oikeastaan hyvin ylpeäkin. Kerroinko teille Kerttu-Neidistä? Jonka omistaja soitti minulle reilu vuosi sitten, että kun tammalta olivat kiimat kadonneet ja edellisvuoden siemennysyritykset isolla oriasemalla (ja isolla budjetilla..) eivät olleet tuottaneet toivottua lopputulosta. Että josko hän voisi tuoda tammansa tänne, härnyyttäisimme oriilla, josko se toisi kiimat takaisin ja tamma saataisiin tiineeksi.

Kerttu-Neiti muutti tänne viime toukokuun lopulla. Ei innostunut oriista, ei. Ei näkynyt kiimoja, ei. Luovutimme ja laitoimme sen ruuniemme kanssa pihattoon, "olkoon siellä nyt loppukesän ja nauttikoon hevosen elämästä".  Muutaman viikon päästä tamma näyttikin sellaista kiimaa, että oli naurussa pitelemistä. Oli myös ensimmäinen kerta, kun näin ruunan kiipeävän kiimaisen tamman selkään (ei kuulemma mitenkään ennenkuulumatonta). Se, että selkään kiipesi Veikko, ei näin jälkikäteen ihmetytä, mutta että Charly-Pappa, kahdeksantoista, kiipesi tamman selkään niin sanotusti täydessä valmiudessa, oli hilpeää. Joskin papan ilme siellä selässä oli varsin hilpeä, tyyliin "ohhoh.. mitenkäs minä nyt tänne.. kuinkas minä nyt noin innostuin.. josko tästä vaan tulisin alas ja menisin kauemmaksi häpeämään.."

Kolmannella kerralla siemennyskin onnistui ja tiineys sujui hyvin sekä täällä että uudessa tallissa, minne Kerttu-Neiti muutti talvikaudeksi.

I-H-A-N-A!!

Kerttu-Neiti, kiltti ja komealiikkeinen trakehnertamma. Ilo silmille!

Kertun täällä oleminen avasi paljon minun omaa hevostani; ymmärsin paljon asioita ja hetkiä, kun tajusin, kuinka vahva johtajaori Veikko-ruunani on. Pahimman kiiman ajan Kerttu ja Charly olivat kaksistaan, kolmistaan jos olisivat olleet, olisivat ruunat repineet toisensa rikki. Kun tamma saatiin tiineeksi, sai se laiduntaa Veikon kanssa loppukesän (voitte vaan arvata kuinka hevoseni itki tamman perään, kun se lähti täältä pois..).

Viime viikolla syntyi valtavan pitkäkoipinen varsa Pin Rock´s Black Velvetistä. ORIvarsa!

Baari on auki.

Kuuden päivän ikäisenä varsa (Ponityttö risti sen Melmaniksi, pitkien jalkojen takia..) oli toki emänsä likellä, mutta vaikutti kyllä varsin vahvalta ja oman päänsä pitävältä. Ei ollut mikään tossukka :D

Nuo jalat.. :D

Tähän postauksen lopuksi laitan yhden loikkakuvan. Lisää niitä saatte seuraavassa postauksessa; loikat ovat NIIN rakastettavia, että niille on pakko antaa ihan oma tilansa :D

Loikat lähtevät niin nopeasti, ettei kuvaajakaan ole ihan messissä..

Sateisin terveisin

Minna/ Päiväkummun Hevostila

kuvia facebookissa