torstai 11. joulukuuta 2014

11. luukku; Loikahtelee Kameran Kanssa


Lukion kävin Munkkiniemessä, laajan kuvaamataidon takia. Muistan sekä yläasteella että lukiossa pitäneeni aivan valtavasti erityisesti pimiötyöskentelystä. Parikymppisenä opiskelin Laajasalossa taideaineita ja myös valokuvausta. Hain silloin Taideteolliseenkin opiskelemaan valokuvausta. Sisään en päässyt, mutta meriitiksi kelvannee myös se, että pääsin kolmiosaisen pääsykokeen loppuun asti (joo, tiedä, nauroin tätä jo silloin; koska hakijamäärä oli jo silloin valtava, oli hieno asia päästä edes viimeiseen vaiheeseen..). Kamera on aina kulkenut mukanani, joskin suurinpiirtein saman ajan olivat tauolla sekä heVOset että kuvaus (voi pariutumis-ja lastentekoaika minkä teette, viette ihmisen kaiken ajan.. :D )  

Hevosia olen täällä hoitaessa kuvannut, mutta ihan vain hevosten takia. Ne muutamat usva-aamut jotenkin sitten hiljalleen alkoivat herätellä sitä minun jonkun vitsillään taiteilijasieluksi nimittämää osaani. Osasyy kadoksissa olleen harrastukseni löytymiseen oli facebook ja sen lukuisat (luonnon)valokuvausryhmät, joissa muutama onnistunut kuva sai suurta kiitosta. Tähän kun yhdisti kauniit maisemat (siis asumisen täällä jumalan selän takana), oli kameran kanssa pelloilla loikahtelu taattua.

Koska kuvien kopiointi on ehdottoman kiellettyä, on vesileima sen verran suuri, että aikansa joutuu askartelemaan, mikäli haluaa kuvaa omakseen väittää.. (Jos tauluksi tms. tällaisen itselleen haluaa, sopii laittaa sähköpostia, neuvotellaan :) ) Tässä, olkaa hyvät, maisemia (toivottavasti päivänne riemuksi).   







Ja vastaavanlaisia toiselta laidunkohkolta.












Huomenna kuvia villihevosista.. tai no, kilteistä oripojista, joilla on vauhti päällä :D

Torstaisin terkuin

P.S. Kaiken kansan kuvakilpailu, ottakee osaa!



- Lähetä kauniin kesäinen ja piristävä kuva ja/tai kauniin talvinen kuva suomenhevosestasi (max 1 kuva kumpaakin). Riehu-, ratsastus-, lauma,- fiilistelykuvat yms. käyvät.
- Mikäli ei ole sinun ottamasi kuva, oltava ehdottomasti kuvaajan lupa ja myös kuvattavien lupa, mikäli haluat lähettää muita ihmisiä kuin itsesi sisältävän kuvan. (Mainitse kuvaajan nimi s.postissasi, oli kuvaaja sitten sinä tai joku muu.). Kaikkien kuvaajien nimet mainitaan postauksissa.
- Kaikki LAUANTAIHIN 20.12. KLO 16 MENNESSÄ osoitteeseen minna(at)paivakummunhevostila.fi lähetetyt, mielellään alkuperäiset kuvat (=ei facebookista kopioidut), osallistuvat kilpailuun, arvontaan sekä pääsevät postaukseen mukaan (joko yksittäisenä tai osana kollaasia).
- Tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla, minulla on kertäkäyttöoikeus käyttää kuvia tässä blogissani ma 22.12. ja ti 23.12. postauksissani. Minulla on oikeus, niin halutessani, jälkikäsitellä kuva mahdollisimman edustavaksi.
- Kaikkien kuvien lähettäneiden kesken arvon seinäkalenterin.
- Lisäksi palkitsen kolme minun mielestäni parasta kuvaa:
Voittajalle juliste kokoa 44x29cm (kollaasin oikean reunan keskimmäinen kuva).
Toiseksi ja kolmanneksi parhaalle kuvat, noin 30x20cm (kollaasin alareunan kuvat).

Autattehan, minun omat kuvani eivät ihan kaikkeen kelpaa ja riitä, sitä paitsi vaihtelu virkistäisi :)

2 kommenttia:

  1. viimeinen on aivan mahtava! sen kun sais valokuvatappetina.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näistä kuvistani ennenkin tauluja tms. tehty :D (Että eikun tapettifirmoja selvittelemään ja minulle s.postia laittamaan..)

      Poista

Positiivinen palaute on aina ihan ihanaa ja rakentava palaute erittäin tarpeellista; näitä saa siis viljellä enemmänkin. Kiukuttelijat, haukkujat ja nillittäjät voivat hengittää syvään vuorokauden verran ja jos edelleen ovat samaa mieltä, voivat toki sitten kommentoida.