perjantai 23. lokakuuta 2015

Kesästä ja kuvista

Hämmästyttävän kauan kesti kauniita kuulaita ja usvaisia aamuja. Ehdinkin jo onnellisena ihmetellä, kuinka pitkälle kalenterissa päästään, ennen kuin se kurja osa vuotta alkaa. Lokakuun toiseksi viimeiselle viikolle, hiukanko hienoa! Eilen oli sää NIIN hanurista, ainakin täällä Jokioisilla; tuulta ja sadetta ja äkäisiä turpia ja vilkkuvia silmänvalkuaisia. Ylihuomenna sunnuntaina on, ainakin osalle, Se Paska Päivä. Lopuille se vaan on ikuisesti harmaita hiuksia aiheuttava "käännettiinks sitä kelloa ny viime vai tulevan kesän suuntaan?!".

Mutta koska pimeää on, ja enenee vaan kellojensiirron myötä, ei auringon-/valonkaipuussaan auta muu kuin kesäkuvien katselu. Niitä tosin katson anyways tähän(kin) aikaan vuodesta, ensi vuoden seinäkalenterikuvien valinta on tässä taas (etten sanoisi hienoisesti) levällään. Suomenhevosille tulee oma kalenterinsa sekä fwb-hevosille myös. Tarkempia tietoja kuvista tulee sitten, kun olen saanut valittua yhteensä kaksikymmentäkahdeksan kuvaa.. Toki kalentereita voi varata jo nyt (minna @ paivakummunhevostila.fi tai facebookissa, Minna Alaspäälle osoitetulla yksityisviestillä). Kalenterikoko avattuna A3, hinta posteineen ja arvonlisäveroineen sama kuin viime vuonna, 25,-. Postitukset viimeistään joulukuun alussa. Allaolevat kuvat ovat tulossa kalenteriin. Ehkä.











Ja sitten. Talviaikaan siirtymisen kunniaksi ja meitä kaikkia piristääkseni haluan, pitkään asiaa pohdittuani, järjestää syksyn ainoan Kaiken Kansan Kuvakisan, etenkin kun sain siihen hirmu hyviä yhteistyökumppaneita. Aiheena on "Kesä 2015", tässä tarkemmat ohjeet, palkinnot esitelty lopussa:

-Kuva, mikä mielestäsi vastaa tehtävänantoa; kuva, missä mielestäsi näkyy elämänilo, onni, hilpeys ja riemu, kesä, aurinko hyttyset kaatosade; mikä nyt sitten mielestäsi on kesäistä. Aiheen sisään mahtuu monien aiempien kisojenkin aiheet, joten KEVÄTKAUDEN KISOISSA KÄYTETTYJÄ KUVIA EI HYVÄKSYTÄ! Kuvissa saa olla ihmisiä (ja muitakin eläinlajeja kuin hevosia; kunhan yksi nelijalkaisista on hevonen/ poni), ratsastavia tai ei-ratsastavia. Hevosten/ ponien rodulla ei ole väliä. Kuva saa olla kuvattu kotona, leirillä, matkalla missä lie, kunhan se on tänä kesänä kuvattu. Puhtaasti kisa- tai näyttelysuorituksista otetut kuvat eivät mielestäni täytä tehtävänantoa. Kuvat saavat olla myös mustavalkoisia ja maltilla jälkikäsiteltyjä. Se, millä kuvat on otettu, on täysin toissijaista; vaikka sitten kenkälaatikkokameralla. Valokuvaajan ottamat kuvat eivät voi olla kärkikolmikossa. Valokuvaajan ottamia kuvia saa toki lähettää kisaan ja niillä osallistuu arvontaan. (Ammattilaisella tarkoitan tässä ihmistä, kuka laskuttaa kuvistaan.). Hienoinen epätarkkuus voi joskus olla tehokeino, mutta kauttaaltaan epätarkat/ tärähtäneet/ sadan kilometrin päässä kohteesta kuvatut/ postimerkin kokoiset kuvat joudun valitettavasti jättämään täysin huomiotta.
- Jokainen voi lähettää MAX 2 KUVAA (minä päätän, kummalla kuvalla lähettäjä osallistuu kilpailuun, ja vähintään tämä kuva pääsee postaukseen). Sähköpostiin voi liittää pienen tekstin kuvasta kertomaan, tämä julkaistaan jos julkaistaan.

- Mikäli ei ole sinun ottamasi kuva, oltava ehdottomasti kuvaajan lupa ja myös kuvattavien lupa, mikäli haluat lähettää ihmisiä sisältävän kuvan. (Mainitse OMA JA KUVAAJAN NIMET, etu- ja sukunimi, oli kuvaaja sitten sinä tai joku muu.). Kaikkien kuvaajien nimet mainitaan postauksissa. Mikäli itse olet bloggaaja tai tallitms.yrittäjä, linkitän blogiisi tai nettisivullesi, sinun niin halutessasi.

- Kilpailuaika päättyy kahden viikon päästä TORSTAINA 5.11. KLO 20.

- Mikäli haluat kuvasi varmasti pääsevän postauksiin ja osallistuvan parhaiden kuvien valintaan, lähetä kuvat totuttuun tapaan osoitteeseen minna@paivakummunhevostila.fi (mikäli sähköposti ei kuvien suuren koon takia tule läpi, lähetä minna.alaspaa@gmail.com.). Voit lähettää kuvasi facebookin kautta yksityisviestillä (Minna Alaspää). Mikäli kuva on kooltaan hyvin pieni, suosittelen lähettämään sen sähköpostitse, facebookin kuvanpakkaustapa yleensä "tappaa" pienet kuvat, jolloin se on käyttökelvoton postauksessa.

- Tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla, minulla on kertakäyttöoikeus käyttää kuvia blogissani paivakummunpihatto.blogspot.fi. Tulokset julkistan postauksessa, joka tulee PERJANTAINA 6. KLO 20. Muut kuvat esittelen yhdessä tai useammassa postauksessa viikon sisällä tulosjulkistuksesta.

Kolmelle parhaalle kuvalle lähetän jokaiselle kymmenen postikorttikokoista hevoskuvaa TAI 20x30 julisteen. Näissä kaikissa allekirjoittaneen ottama kuva.

Kaikkien osallistujien kesken arvon yhden Callisto Horsesin lahjoittaman viltin. Logosta klikkaamalla Calliston sivuille, viltistä klikkaamalla Calliston verkkokauppaan ja viltin tuotetietoihin.




Kaikkien kesken (poislukien viltin voittanut) arvon viisi kappaletta Hevostiimin kuukauden mittaista Kultajäsenyyttä. Logosta klikkaamalla pääset Hevostiimin sivuille lukemaan, mitä kaikkea Kultajäsen pääsee näkemään.





Ja vielä arvon kaikkien kesken (poislukien viltti ja Kultajäsenet) Kynsistudio Tmi Tuija Raumanilta tulevan paketin, jossa on jotakin allaolevasta kuvasta (vaan saattaa kuulemma olla vielä muutakin..). Suihkusaippuaa, palasaippuaa (ne ovat NIIN hyviä ja hyväntuoksuisia Nimim. Kymmeniä käsipesuja päivässä..), mitkä uppoavat ainakin allekirjoittaneeseen kuin kuuma veitsi voihin. Julistetta klikkaamalla Tuijan facebooksivuille.






Eipä kait tässä sitten muuta kuin antoisaa kuvakansioiden kaivelua, lupsakkaa viikonloppua ja siedettävää talviajan aloittelua toivottaen

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Ella-Aputytön lauantai

Olin hommissa ja talliani edustamassa viime vuoden Hihsissä. Siellä Ella tuli juttelemaan, kyseli mahdollisuutta tulla ihmettelemään varsojen kanssa työskentelyä. Toukokuussa hän oli viikonlopun täällä, auttoi siinä ja tässä (minun toivomani kokkausvuoro muistaakseni toteutui, mutta hänen toivomansa irtohypytys kyllä jäi väliin..). Kesällä Ella oli täällä viikon verran kissa-/koira-/talovahtina sekä lomittajan apulaisena. Olen vilpittömän hämmästynyt siitä, että hän tahtoi tulla uudestaan (meidän ollessa paikalla..); talossa oleva kaaos, sekä tavaroiden että ihmisten kesken, yleensä karkottaa innokkaimmat. Ainakin sellaiset, ketkä eivät ole tottuneet riiviöiviin aina-toistensa-kurkussa-roikkuviin kutosluokkalaisiin kaksospoikiin. Tai kommunikointiin mikä tapahtuu pääsääntöisesti isoilla kirjaimilla ja enemmän ja vähemmän painokkaasti.Tai siihen, että tänne tulevan aputytön hommiin kuuluu ihanmitävaan (pyykkien viikkaus, imurointi, kokkaaminen, varsan talutus, aidanteko, tolppien maahanhakkaaminen, nukkuminen kolmen kissan kanssa samassa sängyssä jne..). Tai edes siihen, että bussilta haettaessa hänet survotaan sillitsuolassatyyppisesti pienen auton takapenkille kaksosten viereen, ja loppumatkasta isketään kolme kennollista, vajaat sata kappaletta, kananmunia syliin (no kun se kanala oli siinä näpsäkästi matkan varrella, eivätkä ne rikki mene, jos suorassa pitää..)..

Että rohkea likka se on, tuo Ella, ja äärimmäisen avulias :)

Irtohypytimme/ totutimme kujaan kaikki nuoret, ohjeeni Ellalle oli "ole sä kauraämpäri". Hän palkitsi varsat siitä, että ne suorittivat kujan. Yksi talutettuna, yksi issekseen kävellen (niin että minä kävelin perässä), yksi ihan oikeasti esteet hypäten. Tässä vuotias nuoriherra (joka saattaisi ehkä myös tarvita hienoista parturointia..), ansaitulla tauolla. Koska onhan se hirmu jännittävää mennä tolppien välistä.  ja kun kinttujakin tarttee nostella!


Ei liene vaikea arvata, minkä rodun edustajat pistävät kivasti kinttuihinsa vipinää, kun ne ymmärtävät, mitä on tarjolla kujan päässä.. :D
(Vitsit, jos siellä olisi suklaata, tulisinko MINÄ lujempaa ja kevyemmin?!? :D )



Paavon alkuverryttely..


..ja itse suoritus. Kaksivuotias Paavo oli ainoa, kuka on tätä hommaa (tällä tallilla) tehnyt ennenkin ja siten ainoa, kuka hyppäsi ihan oikeasti, muut ovat vasta totuttelemassa tähän puuhaan. Kesätuon jälkeen Paavo hyppäsi viimeisenkin esteen pystynä (normaalisti se on okseri), korkeus taisi olla 80cm.


KattiKatti päivälevolla (että se pitää tuosta korista.. ja melkein mahtuukin siihen.. :D ) ja Ella lounaalla (tai no, lounas ja lounas, tämän talon emäntä on hiukan laiska köökkipuuhissa; Ella taisi syödä sitä mitä kaapista löytyi..)

Että on komia!! Vaimitensenytmeni..





Pihattoaitojen viimeistelyä ("kyllä minä sinulle aina hommia keksin!").


Ennen kotiinlähtöään ehti Ella hetken ihmetellä hevosten ihmettelyä. Tässä Paavo, Veikon ja uusin tulokas, vuotias Valtteri.
Aika pieniä ovat, nämä yksi- ja kaksivuotiaat, kun aikuinen suokki (jonka säkäkorkeus on lähempänä sataakuuttakymmentäviittä..) näyttäisi olevan pienin.. :D

Kiitos avustasi Ella, kiitos paljon! Aina ovat ylimääräiset kädet ja apu tervetullutta.. ihan noin niin kuin vinkkinä kaikille muillekin (ketkä kokevat uskaltavansa tänne tulla..) tervetuloa.. ;)

Terkuin

torstai 8. lokakuuta 2015

#2 Päivä Riikan elämästä

Viime kuun sponsorirahoilla (niillä valtavilla, mitä allekirjoittaneelta liikenee.. not?) sain lahjottua Riikan tekemään Babyoilia ja kumilenkkejä-postauksen. Tämän kuukauden summalla sain aneltua Riikalta kuvia, joita hän urhoollisesti jaksoi kuvata pitkin päivää ja vielä urhoollisemmin taistella minulle asti ("ai ei tää facebook laittanutkaan kuvatekstejä mukaan".. "ai ei se mennytkään yhtenä sähköpostina".. "no minä yritin laittaa sinulle vaihtoehtoista sähköpostiosoitetta muttei se viesti tullutkaan perille" jne) unohtamatta täydentäviä kysymyksiäni, joihin vastaamiseen häneltä saattoi mennä koko kahvitauko.. Kiitos kärsivällisyydestäsi Riikka; yritän jatkossa olla sponsori, joka aiheuttaa vähemmän työtä ja vaivaa ja joka tuottaa enemmän hyötyä ja helppoutta.. :D




No mutta. Tässä teille kuvakertomuksena päivä Callisto Horsesin Riikka Harjulan, ratsuttaja-kilparatsastaja-kasvattaja-talliyrittäjän elämästä, olkaa hyvät!


Kello 05.15, päivän kalsarivalinta.
Kysyin Riikalta, paljonko heillä siellä Ypäjällä oli pakkasta (meillä Jokioisilla oli viisi astetta..). Riikka vastasi, ettei ollut uskaltanut katsoa.. :D

Klo 05.30, aamupala ja paperitöitä.
(Kysyn vain, MISSÄ IHMEESSÄ ON KAHVI???)

Klo 06 aamupuuro. Pavon Speedibeetiä + Sinipellavan pellavarouhetta.

Klo 06.30 aamutalli. Siivottavana kuuden karsinan talli sekä ponien ulkokatos.


Klo 08.15 kaksivuotiaalle Jimpulle aamupalaa sekä tarhojen siivous.
(Allekirj. huom.; WAU mikä tarhanpohja!!)


Klo 09. Riikka kirjoitti kuvateksteiksi "Huomatkaa kuinka Karkkia kiinnostaa", sekä "talvihanskat".
(Onko talvi jo ihan oikeasti tulossa?? On, ainakin meillä täällä naapurikunnassa; aamulla piti pistää auto piuhaan, että päästäisiin nikottelematta liikkeelle..
..tosin se, johtuuko se autosta vai pakkasesta, jäänee epäselväksi.. :P )


Klo 09.45 Viivin koulutreeni. Kuusivuotias fwb-tamma Fay of Avalonin tavoitteet ensi kaudelle ovat Riikan mukaan 120cm luokat sekä muutama koululuokkakin.
Tai härkätaistelu, riippuen siitä, miten tamma tulee toimimaan.. :D

Klo 10.45 herkkuhetki.
(No, herkkunsa kullakin.. :D )

Klo 10.49, Hamppukauppa. Kysyin Riikalta hampusta kuivikkeena, hän vastasi näin:
"Vaihdoin hampun kokeiluun n. 1,5kk sitten. Olin siitä kiinnostunut jo aikaisemmin, mutta hinta vielä pelotti minua. Varsinkin kun olin kokeillut jo vaikka ja mitä kuiviketta- ja aina vaihdoin takaisin puruun.
Otin sitten satsin kokeiluun. Ohjeessa sanotaan että n.4 paalia per karsina. tietysti riippuu karsinan koosta. Itse laskin 'että semmonen 3/4 osa paalia per neliö, eli meilläkin on muutama erikokoinen karsina: normi 9 neliön karsinaan laitoin 6 paalia, hiukan siis enemmän mitä ehkä suosituksissa.
Tän jälkeen annoin olla joku 4-5 päivää niin, että siivoilin vain kikkareet pois. Sit lisäsin kaikkiin vielä pari paalia lisää: ja voila! superhyvä patja on valmis!
Tän jälkeen en tosiaan ole kuin lisännyt sen ehkä yhden paalin per kersina per viikko. Joillekin oikein sottapytyille sit kaks paalia. Muuten siivotaan vain kasat ja kikkareet, ja sit pissat vasta kun alkaa tulla "näkyviin". Hamppu voittaa muutenkin mennentulleen kaikki kuivikkeet, se ei pölise yhtään, siinä on todella neutraali antiseptinen tuoksu, hepat maistaa sitä kyllä mutteivät syö, patjaksi tehtynä se imee hyvin, sekä se on helppo käyttää. tietty vielä sen saa ajaa suoraan pellolle."

Klo 10.50, "Namipussi, on meillä kaikilla hevosilla käytössä , isot ja erityisesti varsat saa siitä palkkioita kun ne on tehneet jotain "oikein" (sekä myös selkäänkiipeämisen jälkeen tai ridan jälkeen) näin hevoset saa odottamaan ihmistä parammin."

Klo 11.15 Pomminpurkaja-Pikkuliisa. Kysyin lempinimestä, "Sillon jo pomminpurkajan tukkakin! On pieni ja pippurinen ruutitynnyri, myytävänä myöskin! Kiltti kuin mikä, mutta syttyy voittamaan esteradalle!"

Klo 11.20 Elli. 3vee.

Klo 13.15, Venus ja karvat. 



Klo 14, rivinhoitoa.

Klo 14.10, säteenhoitoa. "Harjaan ja putsaan kaviokoukulla ensin kavionpohjan, tai jopa mieluiten pesen kavion. Tämän jälkeen 2-6 päivään joka päivä tuota ainetta tummin kohtiin. Nyt Venus aloitti tämän kuurin, koska sillä hieman haiskahti märkien kelien jälkeen kavionpohjat. Tämä aine on auttanut minulla tosi hyvin, mutta en ole varma saako sitä enää Suomesta mistään. vastaavanlaisia kyllä on varmasti tarjolla, mutta että auttaako, en tiedä.."

Klo 14.25 Minnin juoksutus.
Vasemmalla Nuorten Hevosten Festivaaleilla elokuussa ottamani kuva, oikealla Riikan eilen ottama kuva. Tätä Oldenburg premie-tamma Roman Hummingbirdiä "on hoidettu paljon kiropraktion, osteopaattien ja hierojan avulla tänä vuonna.Sillä on todennäköisesti traumaperäinen kieroutuma lanteessa, jonka huomasin keväällä selästä käsin kun olin laittanut sen satulaan. Siitäkin tulee jumiheijasteita mm. selkään ja niskaan. Täten sillä on aikamonipuolinen tuo reenaus, se juoksee kerran-pari viikossa liinassa."


Klo 15 Riikalla sisäänratsastuksessa oleva kolmevuotias ruuna Festivo. Luonne kuulemma täysi kymppi. Ja myytävänä :)

Klo 16.20 Manta-mussukka. Sama hevonen löytyy myös tuolta ensimmäisestä kuvasta :)

Tämä Jessica Oleniuksen kasvattama ja Riikan itsensä omistama viisivuotias fwb-tamma Carmanda (Cardento - Königin's Sohn KS) osallistuu Riikan kanssa tämän kuun lopulla Hihsiin, torstaina ja perjantaina. Kaikki kipin kapin paikalle heitä kannustamaan, jooko!?

Klo 16.55 Dresscode? :D
Hevoset vasemmalta lueteltuna: kolmevuotias Bear Bay Venus FWB (Catcall - Carano). Kuusivuotias Viivi, Fay Of Avalon (David Copperfield - Electro). Viisivuotias Manta, Carmanda FWB (sukutiedot yllä).

Klo 17, kolme apinaa; Sofi 5vee, Sandra 7vee ja Miko 2vee.
(Hämmästyttävää, että Riikka ehtii tekemään ihan perusäitijuttujakin, kaupan kautta kotiin ja siihen malliin.. :D )

Klo 17.30 NuoriHerra Hevosmies Miko, My Little Pony kourassaan.
(Tarina ei kerro moisen virnistyksen syytä.. jos minun lapseni olisi, epäilisin heti jonkinlaista vilppiä tai muuta epäilyttävää.. :D )

Klo 20.30, vuosikkaiden vienti pihattoon.

Klo 22, iltaheinät.


Niin että vieläkö joku on sitä mieltä, että hevoshommissa on suurta glamouria ja hohtoa; tai yrittäjän vapaassa aikatauluttamisessa muka jotain vapaata?! :D


Torstaiterkuin